Turvallisuuden ammattilainen
Profiilituotteiden asiantuntija

Koulutukset

Temrex Oy on monipuolinen koulutusten järjestäjä. Koulutuksia järjestetään ns. yleisinä koulutuksina tai 5-30 hengelle erillisinä koulutuksina. Koulutuksia voidaan järjestää myös esim. virkistyspäivän yhteyteen, vaikka lauantaina.

Temrex Oy on Turvapuisto Pohjois-Suomen perustajäseniä. Koulutuksia voidaan järjestää myös puistossa, jossa meillä on oma alkusammutusrasti.

Tulityökurssit

Tilapäisellä tulityöpaikalla työskentelevällä tulee olla voimassa oleva tulityökortti. Tulityökurssilla opitaan ennaltaehkäisemään tulitöistä aiheutuvia onnettomuuksia. Lisäksi perehdymme kurssilla keskeiseen tulitöitä ohjaavan lainsäädäntöön ja ohjeistukseen sekä eri osapuolten vastuhin ja velvollisuuksiin. Kurssin jälkeen ymmärrät myös tulityön ennakkosuunnittelun ja tulityöluvan merkityksen ja ennen kaikkea, osaat tehdä tulityön turvallisesti! Kurssiin sisältyy lisäksi kattava käytännön alkusammutus- ja suojausharjoitus. Uusi tulityökortti (2016 ) yhdisti tulityökorttikoulutuksen sekä katto- ja vedeneristysalan tulityökorttikoulutuksen.

 

Katso tulityökurssien aikataulut tästä

Työturvallisuuskortti -koulutus

Työturvallisuuskorttikoulutus antaa työntekijälle perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta. Työturvallisuuskortti sopii kaikille alasta riippumatta, mutta se on erityisen tärkeä teollisilla työpaikoilla. Työturvallisuuskortin ovat kehittäneet suomalaiset teollisuusyritykset yhdessä työmarkkinajärjestöjen, vakuutusalan ja koulutusorganisaatioiden kanssa.

Koulutuksen tavoitteena on:

  • Parantaa käytännön yhteistoimintaa yhteisillä työpaikoilla tilaaja- ja toimittajayritysten välillä
  • Tukea työnopastusta yhteisillä työpaikoilla
  • Antaa perustietoa työsuojelusta
  • Vähentää eri tilaajien antamaa päällekkäistä koulutusta
  • Herättää työpaikoilla kiinnostusta ja motivaatiota oman henkilöstön työturvallisuusosaamiseen
  • Pyrkiä vähentämään työtapaturmia ja vaaratilanteita

 

Katso työturvallisuuskorttikoulutuksien aikataulut tästä

Työturvallisuuskortti® on valtakunnallinen yhdenmukainen koulutus yhteisen työpaikan työturvallisuusasioiden perehdyttämiseksi. Työturvallisuuskorttikoulutuksen kesto on kahdeksan tuntia ja kortti uusitaan viiden vuoden välein.